Potkuseminaari la 4.3 klo 14-18

Tervetuloa harjoittelemaan Herttoniemen taekwondoseuran salille potkutekniikkaa!
Seminaarin opettajana toimii moninkertainen taekwondon suomenmestari, pohjoismaiden mestari, 2 x EM-mitalisti ja entinen maaajoukkuevalmentaja Mika Tarhanen.
 
Sisältö:
Seminaarin aikana harjoitellaan ja tutustutaan potkutekniikoiden dynamiikkaan hermotuksen, voimantuoton ja liikeratojen kautta. Harjoitusten tavoitteena on antaa uutta ja yksityiskohtaisempaa näkökulmaa siihen kuinka omiin potkuihin ja jalkatyöskentelyynsä voi saada lisää nopeutta ja voimaa niin yksittäisissä potkuissa kuin useamman potkun sarjoissakin. Koska kyseessä on tekniikkaharjoitteluun painottuva kokonaisuus, harjoituksissa edetään melko rauhallisesti ja jokaisella on varmasti mahdollisuus tehdä riittävästi toistoja ja kokeilla asioita omassa tahdissa sekä saada henkilökohtaista palautetta ja vinkkejä. Mitään tehorääkkiä ja tosimiesten hikijumppaa ei kuitenkaan ole tiedossa, paremminkin päinvastoin, koska ajatuksena on opettaa potkimaan taloudellisemmin mutta samalla tehokkaammin.
 
Seminaarissa keskitytään lähinnä yksinkertaisiin potkuihin perustasolla: asentoihin, hermotuksiin, voimantuottoon, suuntiin, tasoihin ja fysiikan peruslakeihin. Mitään erikoispotkuja ei tässä seminaarissa käsitellä mutta läpikäytävät aiheet antavat runsaasti eväitä myös niiden suorittamiseen. Seminaarin koulutus tapahtuu suomeksi.
 
Kenelle:
Seminaaria suositellaan kaikille potkutekniikasta kiinnostuneille yli 12-vuotiaille vähintään 9. kup vyöarvon harrastajille sekä erityisesti harjoituksia seuroissa ohjaaville. Seminaarin aiheet tuovat lisää tehokkuutta omaan harjoitteluun, työkaluja opetukseen ja ovat askel kohti entistä parempia, nopeampia ja tehokkaampia potkuja, tarvitset niitä sitten harjoittelussasi, kilpailuissa tai vaikka vyökokeissa!
 
Opettajana
Mika Tarhanen
– Taekwondo musta vyö
– EM-kisat: 2 pronssia
 
SM-kisat: 7 kultaa
PM-kisat: Kultaa,
Maajoukkueen kapteeni
Taekwondoliiton vuoden ottelija vuosina 1996, 1997, 1998
 
 
Hinta: 30 euroa, maksetaan paikan päällä pankkikortilla tai käteisellä.
 
Ilmoittautumiset: 25.02 mennessä  >> TÄSTÄ ILMOITTAUTUMISLOMAKKEELLE  <<
 
Paikka: Herttoniemen taekwondosali, Mekaanikonkatu 15 B.

Osallistumisen voi perua ilman lisäkuluja viikkoa ennen seminaaria. Sen jälkeen peruuntumisesta peritään 15 euron maksu.
Sairastapauksissa ei peritä maksua.

Yhteystiedot

Herttoniemen Taekwondo seura
Käyntiosoite: Mekaanikonkatu 15 B
taekwondo.herttoniemi@gmail.com
WhatsApp
050 5225917 (puhelu, tekstiviesti)

kuva kuva kuva

Sijaintimme