Mekaanikonkadun vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen seurasi useita intensiivisiä
palavereita joulukuussa 2015. Uusi tila vaati remonttia, ja vanhan salin vuokrasopimus oli voimassa enää kaksi kuukautta.
– Seuran ohjaajat jakaantuivat työryhmiin, joille määriteltiin vastuut. Kukin ryhmä sai toimia itseohjautuvasti yhteisen päämäärämme eteen. Välillä toki kokoonnuttiin pohtimaan materiaalivalintoja ja kommentoitiin projektin eri osa-alueiden edistymistä.
Ivan Kuznetsov etsi harjoitusalustaksi sopivaa uutta palamattoa ja huolehti tunnollisesti muistakin remontointiasioista. Häneltä sujuivat myös käytännöntoimet: yhdessä Touko Liikosen kanssa paikoilleen asentuivat niin varastokaappien liukuovet kuin salitilan jakamiseen tarvittavat verhotangotkin.
– Ilman heidän remonttitaitojaan ja venymistään työn touhussa yön pikkutunneillekin, salimme ei olisi valmistunut näin tiukalla aikataululla, kiittelee Inkwon.
Touko testaa verhokiskojen kestävyyttä. Kuva: Ivan Kuznetsov.
Teknisten remonttiratkaisujen lisäksi haluttiin panostaa salitilan toiminnallisuuksiin ja visuaaliseen ilmeeseen. Sisustustiimin tehokaksikko Tanja Temonen ja Saara Salo miettivätkin yksityiskohtaisen tarkasti seuralle sopivan värimaailman ja toteuttivat somistusratkaisut.
– Salimme sisustus on olennainen osa hyvää treenifiilistä. Onneksi annoin vastuun Tanjalle ja Saaralle. Heidän ideoihin ja makuun kannatti luottaa.
Tanja maalaa, muut "kannustaa".
Samaan aikaan toisaalla verkkopiuhat kävivät kuumina, kun Inkwon ja Riitta-Ilona vaihtoivat ajatuksia seuran viestinnän terävöittämisestä.
– Oli keksittävä keinoja seuran näkyvyyden lisäämiseksi, vaikka markkinointibudjetti oli vain muutamia satasia. Viestittelin Riitta-Ilonan kanssa välillä hartaasti yömyöhällä viestinnällisiä teemoja pähkien.
Tiukka työtahti tuotti tulosta: täysin uudistuneet verkkosivut julkaistiin 11.1.2016.
– Sisällöntuotantoa ja sivuvalikkoviilausta tehtiin klassisesti edellisenä yönä viimeisiin minuutteihin asti. Hengästyn vieläkin, kun mietin tuota hetkeä.
... tarinan viimeinen osa julkaistaan 30.3.2016.