Harrastustoiminta

Hämeenlinnan Taekwondoseura tarjoaa kaikenikäisille harrastajille hyvät kuntoilu- ja liikuntamahdollisuudet fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kehittämiseen. Harrastajien edistymistä seurataan keskimäärin kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä vyökokeilla. Noudatamme harjoittelussa kausisuunnitelmaa, joka takaa monipuolisen harjoittelun ja mahdollisuuden kehittyä säännöllisesti harjoitteleville. Kausisuunnitelma koostuu kolmesta eri harjoittelukaudesta, jotka toteutuvat puolivuosittain seuraavasti:

Peruskuntokausi on harjoitteluun valmistava kausi, jonka tavoitteena on harjoittelutauon jälkeen totuttaa keho korkeatempoisempaan treeniin.

Tekniikkakaudella harjoitellaan monipuolisesti kaikkia taekwondon osa-alueita. Kehitetään harjoittelijan fyysistä ja henkistä suorituskykyä peruskuntokautta kovemmalla intensiteetillä.

Vyökoekaudella harjoitellaan vyökokeeseen järjestelmällisesti. Kahden kuukauden harjoitteluajasta 1,5 kk on teemoitettu harrastajan oman vyöasteen mukaisesti niin, että kaikki osa-alueet tulee käytyä läpi. Viimeiset 2 viikkoa ovat yleistä kertaamista kaikista osa-alueista.





















Lapset ja nuoret

Ohjauksen tavoitteena on luoda mahdollisuuksia harrastaa leikinomaisesti liikuntaa kamppailu-urheilun parissa sekä kehittää lasten ja nuorten ryhmätyötaitoja sekä henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia koulutettujen ohjaajiemme johdolla.



Kilpailutoiminta
Seurastamme löytyy sekä ottelu- että liikesarjakilpailuvalmennusta kaikille halukkaille seuran harrastajille. Päämäärämme on tarjota harrastajalle valmiudet kilpaurheiluun. Asiantunteva valmennus eri osa-alueilla ja oikeaoppiset harjoitusmenetelmät tuovat jatkuvuutta liikuntauralle, joten harrastusta on mahdollista jatkaa myös vanhemmalla iällä. 


Lisätietoa Taekwondon kilpailutoiminnasta löytyy Suomen Taekwondoliiton sivuilta