Taekwondo

Perustekniikka (Kibon dongzak)

Perustekniikkaan kuuluu asentoja, lyöntejä, torjuntoja sekä potkuja. Näitä perinteisiä tekniikoita harjoitellessa pyritään mahdollisimman puhtaaseen ja täydelliseen suoritukseen. Hyvän suorituksen saavuttamiseksi tarvitaan oikea liikerata, rentous sekä oikea ajoitus. Oikeassa tekniikassa on myös voimaa. Perustekniikkaa harjoitellaan usein muodossa. Perustekniikka kehittää koordinaatiokykyä, tasapainoa sekä oman kehon hallintaa.

Liikesarjat (Poomse)

Liikesarja on tietyn kaavan mukaan suoritettu sarja perustekniikoita. Sarjassa hyökätään sekä puolustaudutaan kuvitteellista vastustajaa vastaan. Helpoimmat liikesarjat sisältävät vain kourallisen liikkeitä kun taas vaikeimmat sisältävät kymmeniä. Liikesarjoissa on eri perheitä tai ryhmiä kuten Palgwe ja Taeguk. Nämä ovat World Taekwondo Federationin kehittämiä. Esimerkiksi Palgwe ryhmään kuuluu 8 eri liikesarjaa. Mustien vöiden liikesarjoilla on omat nimet. Liikesarjat ovat myös kilpailumuoto. Kilpailla voi joko yksin tai ryhmässä.

Potkut (Pal tsagi)

Monipuoliset ja näyttävät potkut ovat taekwondon erityispiirre. Peruspotkuja on lukuisia ja jokaisesta lisäksi useita variaatioita. Tärkeä harjoittelun kohde on myös potkujen kombinaatiot. Potkuissa pyritään tekniikan puhtauden lisäksi ennen kaikkea nopeuteen ja voimaan. Siksi potkuja harjoitellaan usein potkutyynyjen avulla. Korkeat potkut vaativat harrastajalta notkeutta ja siksi venyttely onkin tärkeä osa lämmittelyä. Potkut ovat ottelussa tärkein ja tavallisin tapa saada pisteitä.

Yhden askeleen ottelu (Ilbon Kyorugi)

Yhden askeleen ottelut ovat pariharjoittelun muoto jossa toinen hyökkää ja toinen puolustautuu sekä tekee vastahyökkäyksen. Liikkeet suoritetaan perustekniikan omaisesti. Yhden askeleen ottelut kehittävät perustekniikan tavoin esimerkiksi koordinaatiota ja tasapainoa. Lisäksi parin kanssa harjoitellessa oppii etäisyyksien arvioimisen sekä tavallisimmat puolustusliikkeet. Näin yhden askeleen ottelut toimivat myös otteluun valmistavana harjoitteluna.

Kolmen askeleen ottelu (Sambon Kyorugi)

Kolmen askeleen otteluissa toimitaan kuten yhden askeleen otteluissa paitsi että hyökkäyksiä ja torjuntoja suoritetaan kolme.

Itsepuolustustekniikka (Hosinsul)

Itsepuolustustekniikkaa harjoiteltaessa puolustautumista opetellaan mahdollisimman monia erilaisia hyökkäyksiä vastaan. Tiettyihin hyökkäyksiin opetellaan tietyt vastaliikkeet. Tyypillisesti liikkeitä harjoitellaan pareittain siten että toinen hyökkää tietyllä otteella, lyönnillä tai potkulla ja toinen suorittaa vastaliikkeen joka useimmiten päättyy hallintaotteeseen tai vastustajan taistelukyvyn eliminoimiseen. Harjoittelussa pyritään siihen että liikkeet opittaisiin niin hyvin että ne tosi paikan tullen sujuisivat refleksinomaisesti. Korkeammat vyöt harjoittelevat myös puolustautumista useampaa hyökkääjää vastaan.

Ottelu (Kyorugi)

Ottelussa kilpailijat pyrkivät saamaan pisteitä osumalla vastustajaan potkuin tai lyönnein. Koska tekniikat suoritetaan täydellä voimalla, suojukset ovat pakolliset. Käytettäviä suojuksia ovat rintapanssari, jalkasuojat, käsisuojat, alasuojus sekä pääsuojus. Pisteitä saa potkuista ja lyönneistä rintapanssariin sekä potkuista päähän. Taekwondo-ottelu WTF säännöin on olympialaji.

Murskaus (Kyukpa)

Liikkeiden voiman testaamiseksi ja kehittämiseksi harjoitellaan murskausta. Murskauksessa pyritään lyönnillä tai potkulla murskaamaan jokin eloton esine kuten puu, tiili tai jää.

Viimeksi päivitetty: 15.01.2008 10:25:57

tapiola@stu.fi