Info
Harjoitusaikataulu ajalle 3.5. – 31.5.2012
Uuden harjoitusaikataulun löydätte Harjoitusajat linkin alta tai täältä
Myös vyökokeiden päivämäärät on päätetty ja löydätte niitä yllämainisemasta linkistä sekä Tapahtumat linkin alta.
Perutut vuorot löytyy aikataulun lopussa joten katsokaa myös ne päivät.
Harjoitukset peruuttu ma.30.4 ja ti.1.5
Vappun takia tilat on suljettu ma.30.4 ja ti.1.5.
Seuratkaa kotisivumme ja s-postinne kesän harjoitusaikataulujen osalta joka julkaistaan viikko 18
Nurmijärven kilpailut Tapiolan tulokset
Tapiolan ottelijoille tuli 4 kultaa, 1 hopea sekä 5 pronssi Nurmijärven kilpailuista joka pidettiin 28.4.2012.
Mitalit jakautuivat seuraavan mukaisesti:
Kultaa:
Ilmari Hämäläinen
Emilia Lahti
Lotta Partanen
Jenna Partanen
Hopeaa:
Jasmin Perkonsalo
Pronssia:
Jyri Korhonen
Riina Korhonen
Jasmin Haltilahti
Samuli Haltilahti
Kasimir Korpas
Seura onnittelee!
Lisäksi seura haluaa kiittää kaikki vanhemmat jotka oli mukana ja toimi huoltojoukkona ja tilastonikkareina. Ilman teitä aktiivisia emme onnistuneesti onnistuisi viemään kilpailut läpi.
Perjantai vuorot, muutoksia harjoituspaikassa
Vindängens skola on mennyt remonttiin ja tämän takia meillä ei ole enää perjantaisin siellä harjoituksia. Uusi harjoituspaikka on Mankkanpuron koulu, Mankkaansuo tai Vanhan-Mankkaan tie 17 kartta löydät täältä Seuraavat perjantait harjoitellaan Mankaanpuron koululla: pe.13.4, 20.4, 27.4 sekä 4.5 Harjoitusajat sekä ryhmät löydät Harjoitusajat linkin alta tai täältä
Nurmijärven kilpailut 28.4.2012 kisakutsu julkaistu
Kilpailukutsu on julkaistu ja löydät sen: http://www.hwarangry.com/tapahtumat/liigaosakilpailu-28-4-2012/
Ilmoittautuminen tapiola@stu.fi tai ohjaajalle/opettajalle harjoituksissa ennen 18.4.2012.
Tarvittavia tietoja: nimi, seura, sarjakoodi, oma pituus, oma paino, syntymävuosi, sportti ID.
Loviisan kilpailujen tulokset
Lauantaina 31.3.2012 käytiin Budo Nord Open kilpailut Loviisassa. Seuramme kilpailijoita otteli 11 eri sarjoissa kaikkiaan 37 ottelua ja tuomiseksi kilpailuista oli 2 kultaa, 2 hopeaa sekä 4 pronssia. Mitalit jakautuivat seuraavan mukaisesti:
Kultaa:
Jyri Korhonen
Lotta Partanen
Hopeaa:
Jaakko Vettenniemi
Ilmari Hämäläinen
Pronssia:
Riina Korhonen
Jenni Willgren
Samuli Haltilahti
Emilia Lahti
Muutoksia harjoituksissa
Perjantaina 23.3. suurmestari Dae Jin Hwang opettaa Vindängenissä
Tiistaina 17.4 Inkwon Hwang opettaa Tapiolan urheiluhallilla
Harjoitukset peruttu perjantaina 16.3.2012 vyökokeiden vuoksi
Perjantaina 16.3.2012 ei siis ole harjoituksia vyökokeiden takia.
Budo Nord Open kilpailut Loviisa 31.3.2012
Kilpailukutsu on julkaistu ja löydät sen: http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x462301=483309
Ilmoittautuminen tapiola@stu.fi tai ohjaajalle/opettajalle harjoituksissa ennen 22.3.2012.
Tarvittavia tietoja: nimi, seura, sarjakoodi, oma paino, syntymävuosi, sportti ID.
Jenna Partanen nuorten MM-joukkueessa
Jenna Partanen on valittu mukaan nuorten MM-joukkueeseen joka lähtee Egyptiin kilpailee 4-8.4.2012. Tiedote liiton sivulla http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=481806.
Tapahtumat linkki päivitetty
Tapahtumat linkin alla olevat tiedot päivitetty. Huomioikaa Inkwon Hwang vetämät harjoitukset ti.6.3.2012
TALVILOMA VIIKOLLA 8
Seuran talvilomaa vietetään viikolla 8 (ma 20.2. - su 26.6.2012).
Talviloman aikana ei järjestetä harjoituksia.
Viikolla 7 ei järjestetä aamutreenejä (ke 15.2. ja pe 17.2.)
Kokouskutsu vuosikokoukseen
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS
Tapiolan Taekwondo Hwang r.y:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään maanantaina 13.2.2012 klo 18:00 - 19:30 Jousenkaaren koulun liikuntasalissa, osoitteessa Jousenkaari 10, Tapiola.
Vuosikokouksessa käsitellään
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokoukselle
a. puheenjohtaja
b. sihteeri
c. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
d. kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan
a. läsnäolijat
b. äänioikeutetut jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. Esitetään vuosikertomus
6. Esitetään tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
8. Vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelma sekä liittymis-, jäsen- ja harjoitusmaksujen suuruus
9. Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle
10. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja
11. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja
12. Muut asiat (valitaan muut toimihenkilöt)
13. Kokouksen päättäminen
Harjoitukset peruuttu ma.6.2.2012
Joudumme perumaan harjoitukset maanantaina 6.2.2012
Suurmestari Hwang ohjaa harjoituksia Tapiolassa 2012
Suurmestari Hwang ohjaa keväällä 2012 Tapiolassa harjoitukset joka toinen perjantai 20.1.2012 lähtien. Avustavana opettajana harjoituksissa toimii Hasse Sjöholm, 4.dan.
Inkwon Hwang ohjaa harjoitukset ti.7.2.2012 18:15-20:00
Inkwon Hwang, 6.dan ohjaa Tapiolassa treenit tiistaina 7.2.2012 klo 18:15-20:00 ryhmille Kadetit, Nuoret ja Ylempivöiset
Harjoitukset alkaa ma 9.1.2012
Harjoitukset alkaa taas ma.9.1.2012 normaalilla harjoitusaikataululla. Huomioikaa aika ja ryhmämuutokset muut päivät, harjoitusajat ja ryhmät löydätte http://stu.fi/tapiola/harjoitukset.shtml.
Laittakaa sana kiertämään myös noista Perusteet harjoituksista johon uusia ovat tervetulleita.
Peruutetut vuorot ja joululoma
PERUTUT HARJOITUKSET: - Ensi viikolla itsenäisyyspäivän johdosta liikuntatilat ovat suljettuna ma 5.12 ja ti 6.12. eikä harjoituksia näin ollen järjestetä - Vyökokeen johdosta harjoitukset on peruttu ti 13.12.2011 JOULULOMA: - joululoma pidetään vyökokeen jälkeen aina siihen asti että koulut taas avaavat salinsa ensi vuoden puolella, eli JOULULOMA 14.12.2011 - 8.1.2012. Harjoitukset jatkuvat ma 9.1.2012 alkaen normaaliaikataulun mukaisissa ryhmissä. - Peruttujen (kts yllä) harjoitusten vuoksi tämä tarkoittaa käytännössä että Kissoilla on syyskauden viimeiset harjoitukset ti 29.11.2011. Hyviä harjoituksia ja hyvää joulua!
Vyökoe pidetään 13.12.2011
Vyökoe järjestetään tiistaina 13.12.2011 (Tapiolan Urheiluhalli, tatami) Kokoontuminen ja ilmoittautuminen kello 17:15
Salon kilpailuista 3.12.2011 1 kulta, 1 hopea ja 4 pronssi
Salon kilpailut käytiin lauantaina 3.12 ja seurasta oli mukana 7 ottelijaa. Mitaleja tuli 6 ja jakautuivat seuraavan mukaisesti: Lotta Partanen kultaa, Riina Korhonen hopeaa ja Emilia Lahti, Janina Willgren, Kristina Causton sekä Jenni Willgren pronssi. Seura onnittelee.
Vyökoeharjoitukset
HUOM! Vyökoeharjoittelu ei muuta normaaliryhmien harjoitteluaikatauluja. Kaikki voivat siis jatkaa normaalia harjoitteluaan omissa ryhmissään niin kuin tähänkin asti. Vyökokeisiin pyrkivät kokelaat voivat omien normaaliryhmiensä lisäksi käydä muissa ryhmissä silloin kuin niissä harjoitellaan kokelaan vyötekniikkaa (katso aikataulu alla). Alla olevassa aikataulussa on mainittu normaaliaikataulun mukaisen ryhmän nimi, vyökohderyhmä kyseisessä harjoituksessa, harjoituksen aihe ja pääteema. Näiden tietojen perusteella kokelas voi valita harjoitusajankohdat mahdollisten omien normaalitreenien lisäksi. On hyvä huomioida että eri treeneissä voi olla eri aiheet ja kokelaan olisi tästä syystä hyvä osallistua kaikkiin oman asteen vyöharjoituksiin (poikkeuksena valkovöiset joiden vyöharjoitukset aina seuraavat samaa rakennetta ja sisältöä) HUOM! Koska harjoitusaika ryhmittäin on rajallinen, tulemme keskittymään vyötekniikkaan eikä yleisiä kehonhallintaharjoitteita tai leikkejä järjestetä kyseisissä treeneissä. Pyydämme ystävällisesti vanhempia etukäteen painottamaan lapsilleen (alla mainittujen harjoitusten suhteen) että tietyt oppilaat antavat harjoituksissa näyttöjä vyökoepääsyä varten ja harjoituksissa on sen vuoksi normaalia tiukempi linja salikäytöksen suhteen. MAANANTAI 21.11.2011 (Jousenkaaren koulu, Tapiola) KLO 17:00 - 18:00 TIIKERIT Kohderyhmä: KELTAVÖISET Aihe: tekniikat vihreän vyön kokeessa Pääteema(t): Perustekniikka & liikesarja KLO 18:00 - 19:30 KADETIT JA NUORET Kohderyhmä: VIHREÄVÖISET Aihe: tekniikat sinivihreän vyön kokeessa Pääteema(t): Perustekniikka & liikesarjat TIISTAI 22.11.2011 (Tapiolan urheiluhalli, Tapiola) KLO 18:15 - 19:00 KADETIT Kohderyhmä: VALKOVÖISET Aihe: tekniikat keltaisen vyön kokeessa KLO 19:00 - 20:00 NUORET Kohderyhmä: RUSKEAVÖISET Aihe: tekniikat ruskeamustan vyön kokeessa Pääteema(t): Liikesarjat & potkut PE 25.11.2011 (Vindängens skola, Tapiola) KLO 18:00 - 19:00 NUORET Kohderyhmä: VIHREÄ- JA RUSKEAVÖISET Aihe: tekniikat sinivihreän ja mustaruskean vyön kokeissa Pääteema(t): Askelottelut & potkut KLO 19:00 - 20:00 TIIKERIT Kohderyhmä: VALKOVÖISET Aihe: tekniikat keltaisen vyön kokeessa KLO 20:00 - 21:00 KADETIT Kohderyhmä: KELTAVÖISET Aihe: tekniikat vihreän vyön kokeessa Pääteema(t): Askelottelut & potkut TIISTAI 29.11.2011 (Tapiolan urheiluhalli, Tapiola) KLO 18:15 - 19:00 KADETIT Kohderyhmä: VALKOVÖISET Aihe: tekniikat keltaisen vyön kokeessa KLO 19:00 - 20:00 NUORET Kohderyhmä: KELTA-, VIHREÄ- JA RUSKEAVÖISET Aihe: tekniikat vyökokeessa Pääteema(t): Itsepuolustus & Askelottelu PE 9.12.2011 (Vindängens skola, Tapiola) KLO 18:00 - 19:00 NUORET Kohderyhmä: RUSKEA- ja VIHREÄVÖISET Aihe: ESIVYÖKOE KLO 19:00 - 20:00 TIIKERIT Kohderyhmä: VALKOVÖISET Aihe: ESIVYÖKOE KLO 20:00 - 21:00 KADETIT Kohderyhmä: KELTAVÖISET Aihe: ESIVYÖKOE Myös esivyökokeeseen saa osallistua oman ryhmän mukana harjoitusmielessä vaikka ei osallistuisi vyökokeisiin vielä. Lisätiedot: Hasse Sjöholm puh. 050-5877096
Salon kilpailut 3.12.2011
Seuraavat kilpailut pidetään 3.12.2011 Salossa, kilpailuissa vain harrastaja kategoriat Salon kutsu klikkaa tätä. Ilmoittautumiset Leolle ennen pe.18.11.2011 klo.9.00 joko harjoituksissa tai tapiolan s-posti käyttäen. Vanhemmat muistaa taas ottaa mukaan kilpailuihin urheilulliset vaatteet sekä mielellään kylmäspray.
Tapiolan seuralle kaksi Suomen mestaruutta ja useita mitaleja Nurmijärven kilpailuista
Jenna Partanen toi SM-tittelin niin nuorissa tytöissä kuin aikuisissa naisissakin. Lisäksi harrastaja sarjoista tuli seuraavaa mitali saldo. Kultaa: Jyri Korhonen Hopea: Ilmari Hämäläinen Pronssi: Jenni Willgren Janina Willgren Riina Korhonen Seura onnittelee!
Taekwondon SM-finaalit TV:ssä sunnuntaina 6.11.2011
Laittakaa TV:t päälle sunnuntaina 6.11.2011 klo.16.50 alkaen. TV 2 lähettää "Olympiakamppailut" jotka sisältää: Judon Finnish Open, miekkailun 80-vuotisjuhlakilpailu ja taekwondon SM-finaalit. Kesto: 120 minuuttia
Ei harjoituksia perjantaina 4.11.2011
Perjantaina 4.11.2011 ei ole harjoituksia. Lauantaina 5.11.2011 on pyhäinpäivä ja tämän takia koulut sulkee perjantaina jo klo.17.00.
Nurmijärven ilmottautuneet julkaistu
Nurmijärven ilmoittautuneet löydätte http://www.hwarangry.com/tapahtumat/sm-2011/ vasen yläkulma. Kaikki sarjat löytyy tuosta Ilmoittautuneet SM2011 tiedostosta.
Nurmijärven kilpailut 5.11.2011 kaikille sarjoille
Nurmijärven SM-kilpailut sekä Noin Seitsemän Veljesten Cup järjestetään 5.11.2011 kutsun löydät kilpailutiedotteet sivulla tai klikkaamalla tätä Ilmoittautumiset ennen 21.10 klo.9.00 Leolle, voi käyttää tapiola@stu.fi s-posti Tarvittavat tiedot: nimi, sarja, paino/pituus riippuen sarjasta, syntymävuosi ja lisenssin sportti-ID
Seuran ottelijoille Porvoon kilpailuista 2x kultaa, 2x hopeaa, 4x pronssia sekä 1x sijoitus
Mitalit meni seuraavan mukaisesti.
Kulta: Jenna Partanen Ilmari Hämäläinen Hopea: Henry Brchisky Jaakko Vetteniemi Pronssi: Jenni Willgren Riina Korhonen Emilia Lahti Jyri Korhonen Seura onnittelee!
Porvoon kilpailut
Porvoon kilpailut on 15.10.2011 mutta huomatkaa viimeinen ilmoittautumispäivä Porvoon kutsu klikkaa tätä Ilmoittautumiset ennen 23.9 Leolle, voi käyttää tapiola@stu.fi s-posti Tarvittavat tiedot: nimi, sarja, paino/pituus riippuen sarjasta, syntymävuosi ja lisenssin sportti-ID
Harjoitukset alkaa ma.29.8.2011
Harjoitusaikataulut ja ryhmät syksylle 2011 ja keväälle 2012 http://stu.fi/tapiola/harjoitukset.shtml.
Kesäloma pidetään 30.5-28.8
Kesäloma pidetään ma.30.5-su.28.8, seuran opettaja ja ohjaajat toivottavat oikein hyvää kesää kaikille.
Seuran ottelijoille Kokemäen kilpailuista 3x kultaa, 2x hopeaa, 6x pronssi sekä 3x sijoituksia
Kokemäen kilpailuissa 21.5.2011 seuran ottelijat onnistui hyvin. Hienoja suorituksia saatiin seurata pitkin päivää ja muutama ylitti selkeästi itsensä. Mitalit meni seuraavan mukaisesti.
Kulta: Riina Korhonen Lotta Partanen Ilmari Hämäläinen Hopea: Jenni Willgren Kasimir Korpas Pronssi: Emilia Lahti Jasmin Perkonsalo Kristiina Causton Robert Åkerlund Jaakko Vetteniemi Jyri Korhonen Seura onnittelee!
Jennalle kultaa Ruotsissa Lomma cup 2011
Jenna Partanen otteli heti ensimmäisissä ulkomailla käydyissä kilpailuissa kultaa.Seura onnittelee!
Toukokuun ja kesän harjoitukset
Harjoitusajat on päivitetty käykää katsomassa Harjoitusajat linkki vasemalla tai täältä: http://stu.fi/tapiola/harjoitukset.shtml Huomioikaa päivämäärät
Perjantaina 6.5.2011 pidetty vyökoe
Perjantaina 6.5.2011 pidetyssä vyökokeessa läpäisi onnistuneesti 23 henkilöä. Seura onnittelee!
Kokemäen kilpailukutsu ja ilmoittautumiset
Käykää lukemassa täältä:http://kokemaki.taekwondo.fi/ottelukisa2011/ottelukisa2011.htm Ilmoittautumiset Hasselle tai Leolle viimeistään tiistai 10.5 mennessä kutsussa mainituilla tiedoilla. Jos lisenssi on jo hankittu niin ilmoittakaa myös lisenssinumero muuten se hankitaan teille seuran puolesta.
Vyökoe 6-9 vuotiaiden ryhmälle pidetään pe.6.5
6-9 vuotiaiden ryhmälle tullaan pitämään vyökoe perjantaina 6.5 Tapiolan urheiluhallilla klo. 18-19.30. Loppumisaika on noin aika, eli voi loppua aikaisemminkin.
Tiistai 3.5 peruttu vuorot
Tiistaina 3.5 ei harjoituksia. Tapiolan urheiluhallissa on silloin voimistelun MM-kisat ja he ovat varanneet kaikki tilat omaan käyttöön.
Kilpailuja tulossa
Kilpailuja tulossa, käykää katsomassa Kilpailutiedotteet osio vasemassa palkissa tai täältä: http://stu.fi/tapiola/kilpailutiedotteet.shtml
Kaksi hopeaa Nurmijärven kilpailuista 16.4.2011
Lotta Partanen ja Henri Brchisky otteli loistavasti ja saavutti toinen sija joka tarkoittaa hopea mitali. Seura onnittelee ottelijat ja toivottaa muitakin tulemaan mukaan ottelemaan Kokemäkeen toukokuussa.
Tiistai 22.3.2011 pidetty vyökoe
Tiistaina 22.3.2011 pidetyssä vyökokeessa läpäisi onnistuneesti 15 henkilöä. Seura onnittelee kaikkia
Tiistaina 22.3.2011 vyökoe 10-14 vuotiaiden ryhmälle
Tiistaina 22.3.2011 omalla vuorollaan, eli kl.19.15-20.00, pidetään vyökoe 10-14 vuotiaiden ryhmälle. Muut ryhmät ihan normaalit harjoitukset tuona päivänä. Lisätietoa tulossa sähköpostilla 16.3.2011
Harjoitukset peruutettu perjantaina 18.3.2011
Perjantaina 18.3.2011 kaikki harjoitukset on peruutettu. Vetäjät ovat silloin estyneitä tulemasta koulutuksen takia.
Tapiolan seuralle hopeaa ja pronssi Loviisan kilpailuista
Jyri Korhonen hopeaa ja Lotta Partanen pronssia Loviisassa käydyissä kilpailuissa lauantaina 5.3. Lisää kilpailuista löydätte kilpailutiedoteet linkin alta. Seura onnittelee.
Vuosikokous ma 28.2.2011 klo 18:00
Tapiolan Taekwondo Hwang r.y:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 28.2.2011 klo 18:00-19:00 Jousenkaaren koulun liikuntasalissa, osoitteessa Jousenkaari 10, Tapiola, 02120 Espoo. Kello 18-19 harjoitukset ovat näin ollen peruttu ja kaikki harjoittelevat yhdessä ryhmässä ennen kokousta kello 17:00-18:00. Kokouskutsun löydät klikkaamalla tätä
Viikko 8 ei harjoituksia
Viikko 8 eli 21-27.2.2011 ei pidetä harjoituksia. Monet ovat matkoilla joten nautitan kaikki talven antamista mahdollisuuksista liikkua ulkona.
