PostHeaderIcon Värivyöjunnujen Yöleiri 29-30.4.2011

Värivyöjunnujen perinteinen yöleiri järjestettiin wappu-viikonloppuna salillamme.
Leiri alkoi perjantai-illalla ja päättyi lauantaina puolenpäivän aikaan.
Teemana oli tällä kertaa eri vyöasteiden vyökoetekniikat.
 
Leirille osallistui yhteensä 16 junnua torstaisin ja lauantaisin harjoittelevasta värivyöjunnujen ryhmästä.
Ensimmäinen junnu väsähti perjantaina jo ennen yöharjoitusta ja nukkui tyytyväisenä makuupussissaan salin patjalla muiden harjoitellessa mm. perustekniikkaa ja poomsea kihap-huutojen kera vieressä. Ensimmäistä kertaa olivat junnujen tietokoneet ja älypuhelimetkin mukana siten että niiden käyttöä jouduttiin heti leirin alusta rajaamaan. Maailma muuttuu ja junnut sen mukana, ennen pelattiin kortteja ja muita pelejä tauoilla.
 
Lauantai aamu alkoi aikaisin yhteisellä herätyksellä ja aamupalan jälkeen päästiin jatkamaan harjoittelua.
Leirillä käytiin läpi vihreiden, sinivihreiden, sinisten ja ruskean vyön perustekniikoita, potkuja, poomsea, yhden askeleen ottelua, itsepuolustusta sekä venyteltiin, mietiskeltiin ja harjoiteltiin myös jotain EM-valmisteluleirin harjoituksia yhdessä.
Kivaa oli ja jäämme jälleen odottamaan seuraavaa leiriä.