SM-Liigan Finaali Riihimäellä 15.5
SM-liigasarja huipentui viikonloppuna kun lauantaina 15.5.2010 kilpailtiin
sarjan viides ja samalla viimeinen osakilpailu Riihimäen urheilutalolla.
Kilpailu alkoi juniorityttöjen sarjalla, jossa Vera Lundán sijoittui sarjassaan neljännelle sijalle.
Master-sarjassa Ira Norro aloitti ensimmäisenä kilpailijana karsintakierroksen ja
Adina Anghelescu-Hakala oli heti seuraavana kilpailuvuorossa. Viisi kilpailijaa selvisi
ensimmäisen kierroksen jälkeen jatkoon, Adina selvässä johdossa ja Ira sarjan viidentenä.
Toisella eli finaalikierroksella ensimmäisen poomsen jälkeen seuraa minuutin tauko ja kilpailija
ei saa tällöin poistua kisa-alueelta. Minuutin tauon jälkeen tehdään seuraava poomse.
Adina Anghelescu-Hakala voitti odotetusti viidennen osakilpailun ja Ira Norro oli osakilpailussa kolmas.
SM-liigasarjojen päätyttyä oli vuorossa lopullisten sijoitusten ja palkintojen jaot.
Adina Anghelescu-Hakala voitti viidellä osakilpailuvoitollaan koko Master-sarjan kultaa ja Ira Norro sijoittui
sarjassa neljänneksi jääden kahden pisteen päähän pronssista.
Vera Lundán paransi edellisvuoden sijoitustaan voittaen Juniori-tytöt-sarjan hopeaa.
Adina kilpaili myös koko kauden poomsen parisarjassa yhdessä Ilja Patrikaisen (Mukwan) kanssa
ja he sijoittuivat sarjassa kolmanneksi voittaen parisarjan pronssia.
Seurakohtaisissa pisteissä Herttoniemen seura sijoittui neljänneksi kuudestatoista osallistuneesta seurasta.
Onnittelut mitalisteille ja kaikille hyvistä suorituksista!
SM-liigakauden lopputulokset:
Master-sarja:
1. Adina Anghelescu-Hakala (Taekwondo Hwang Herttoniemi)
2. Varpu Järvinen (Kokemäen Taekwondo)
3. Ari Kukkonen (Tampereen Kumgang Taekwondo)
4. Ira Norro (Taekwondo Hwang Herttoniemi)
5. Reijo Vienonen (Hausjärvi Hong Taekwondo)
6. Markku Vuorikoski (Lohjan Taekwondoseura)
Juniori-tytöt:
1. Mari Parviainen (Taekwondo Lahti)
2. Vera Lundán (Taekwondo Hwang Herttoniemi)
3. Annika Autonen (Tampereen Kumgang Taekwondo)
4. Noora Hautasuo (Mansen Taekwondo)
5. Janina Hvitsjö (Lahden Taekwondo Hwang)
Pari-sarja:
1. Närhi & Siltanen
2. Hurmerinta & Heinonen
3. Anghelescu-Hakala & Patrikainen
4. Autonen & Seppälä
5. Parviainen & Tiihonen
Seuratilastot:
1. Budokwai/TTT 298p
2. Tampere Kumgang 115p
3. Mukwan Jyväskylä 97p
4. Taekwondo Hwang Herttoniemi 93p
5. Taekwondo Lahti 54p
6. Lahden Taekwondo Hwang 43p