Harjoitusohjelma vuositasolla
Vuosisuunnitelma
Olemme seurassa kehittäneet vuosisuunnitelmamallin harrastajillemme, jossa on selkeästi eri kausia. Näin varmistetaan, että harjoittelussa on vaihteluita että voimme varmistaa, että kehitys on nousujohteinen jokaiselle harrastajallemme.
Alla oleva kuva kertoo vuosisuunnitelmamme eri kaudet. Kuvan prosenttiluvut kertovat vuodesta käytettävän ajan.
Kuva. Seuran harrastajien vuosisuunnitelma.
Kausisuunnitelma
Tekniikkakausi
Syksyn ja talven tekniikkakaudella käydään oman vyöasteen tekniikoita läpi ja hiotaan niitä sopivassa määrin kuntoon. Pääpaino on tulloin sekä uusien tekniikoiden oppimisessa mutta myös paljon harjoitellaan perus- ja lihaskuntoa, lihashuoltoa(venyttely) unohtamatta.
Vyökokeisiin valmistava kausi
Yksittäisen harrastajan kannalta tärkeitä merkkipaaluja eli vyökokeita tulee vuoden aikana muutaman kerran. Vyökokeen tarkoituksena on varmistaa, että harrastajalla on teknisesti riittävät taidot seuraavalle vyöasteelle, samalla tavalla kuin koulussa tehdään. Vyökokeisiin valmistavalla kaudella harjoitellaan ahkerasti oman vyöasteen tekniikoita ja hiotaan niitä yksityiskohtia myöten, jotta harrastajalle voisi hyvin mielin osallistua tulevaan vyökokeeseen. Tällä kaudella keskitytään siis vyökoetekniikoihin ja muut fyysiset harjoitteet jätetään vähemmälle.Peruskuntokausi
Peruskuntokausi tuo uuden vaihteen omaan harjoitteluun. Kaudella keskitytään enemmän fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen ja tekniikat jätetään tuolloin vähemmälle mutta niitä ei luonnollisesti unohdeta kokonaan. Fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen kuuluu peruskunnon (hapenottokyky, maksimi hapenottokyky) parantaminen, lihaskunnon kehittäminen kokonaisvaltaisesti sekä venyvyyden lisääminen eri menetelmin (isometrinen, dynaamiset ja staattiset venyttelyt).