logo Herttoniemen Taekwondo seura

Herttoniemen Otteluryhmä

Ottelijoiden esittely

Mika Tarhanen oikealla Normaalin alkeiskurssin jälkeen on mahdollista suuntautua Taekwondon kilpapuolelle, jossa on tavoitteena oppia tuntemaan Taekwondon eri osa-alueet painottuen kuitenkin kilpaharjoitteluun ja ottelusääntöjen opiskeluun. Otteluryhmän harjoituksiin kuuluu myös ravinto-opin alkeita ja lihashuollon perusteita. Tarkoituksena on, että harjoittelija ymmärtää oikean ravinnon ja lihashuollon tärkeyden huippu-urheilussa.
Otteluryhmässä tullaan myös nostamaan harjoittelijoiden fyysistä kuntoa normaalia kurssia nopeammin harjoitusten ollessa pidempiä ja syketasoltaan korkeampia. Harjoitusajat alla. Kerran viikossa opetellaan Taekwondon muita osa-alueita normaalin kurssin mukana, jotta harrastaja oppisi ymmärtämään taekwondon kokonaisuutena, eikä vain urheiluna. Otteluryhmän edetessä syvennytään tarkemmin ottelun eri osa-alueisiin ja tarkastellaan jokaisen harrastajan omia tavoitteita tulevaisuudessa Taekwondon osalta.
Myös ottelun eri osa-alueita mm. taktiikkaa, tekniikkaa ja psykologiaa käydään läpi perusteiden osalta. Näihin tullaan perehtymään tarkemmin myöhemmin taitojen, kunnon ja ymmärtämyksen karttuessa.
Kurssilaisten tulee hankkia tapaturmavakuutus, jonka saa saliltamme. Kysy asiasta lisää opettajaltasi tai ota yhteyttä otteluryhmän ohjaajaan.
Lisäksi kurssilaisten tulee hankkia TKD-passi, jonka he saavat alkeiskurssimaksun maksettuaan sekä Taekwondo-puku
Otteluryhmän jäsenet:

Otteluryhmän harjoitusajat

Tarkemmat harjoitusajat saat Mika Tarhaselta.
 
 

Mika Tarhanen -67 kg, Otteluryhmän vetäjä

Aloittanut lajin ´87 Herttoniemen seuran alkeiskurssilla ja harjoittelee ja opettaa seurassa edelleen. Taekwondon lisäksi harrastuksiin kuuluu mm. karting, sähly ja Jackie Chan elokuvat. Lukeutuu raskaan musiikin suurkuluttajiin mutta kuuntelee sujuvasti kaikenlaista musiikkia ja on kiinnostunut autourheilusta.
Työskentelee tällä hetkellä asiakasvastaavana Nokia Networksilla ja sivutoimisena arvokuljettajana Securitas Arvokuljetus Oy:ssä.
Opiskellut ja valmistunut hierojaksi vuonna 1996.

Tärkeimpiä saavutuksia Taekwondokilpailuissa:
  • SM kultaa x 7
  • PM kultaa x 1
  • PM hopeaa x 2
  • EM pronssia x 2
  • MM-kisojen paras sijoitus 9.
  • Pääkaupunkiseudun TKD-seurojen jalkapallomestaruus 02
Kansallisten ja kansainvälisten kisojen voittoja ja mitaleita on lukuisia. Kilpailuja on takana melkein 100 ja otteluja n.200-250. Tyrmäyksiä tilillä on 8kpl. Kuulunut Suomen maajoukkueeseen vuodesta 1994 ja viimeiset vuodet toiminut joukkueen kapteenina. Oli mukana Suomen olympiakarsintajoukkueessa vuonna 1999. Harjoitellut useita kertoja Etelä-Koreassa arvostetun yliopiston joukkueen mukana.
Omien sanojen mukaan kovimmat saavutukset niin kisoissa kuin elämässäkin ovat vasta edessä....

Tuomas Oksanen -58 kg

Aloittanut lajin legendaarisen Herttoniemen salin alkeiskurssilla vuonna ´99 ja harjoittelee sisukkaan tunnollisesti siellä edelleen keskittyen kuitenkin ottelemiseen ja siivoamiseen. Hän on '03 kevään ylioppilas. Armeija on vielä tällä ryhmämme kuopuksella edessä. Kesäisin tämä alituisesti virnistelevä nuorukainen ilahduttaa tyttöjä hietsussa pelaamalla beach volleyta ja myös jalkapallon potkiminen on mieluista puuhaa. Tuomaksen Battery energiajuoman kulutuksella voisi todennäköisesti pitää pientä kioskia pystyssä kannattavasti...sponsorit huom!!

Parhaat saavutukset:
  • Nuorten SM hopeaa x 1
  • Nuorten ranking kilpailuista kultaa x 3
  • Estonian Open -03, hopeaa ja taistelijan malja
  • Pääkaupunkiseudun TKD-seurojen jalkapallomestaruus 02
  • Ajokortti ennen eläkeikää...
Tuomas on ryhmämme tunnollisimpia ja sisukkaimpia harjoittelijoita ja vaikka välillä varusteet ja treenikaverit saavat kyytiä temperamentin tullessa esiin niin viimeistään seuraavana päivänä on tuttu virne taas suupielessä. Tämä kaveri pesee sisukkuudellaan ja sitkeydellään monet kokeneemmat ottelijat suohon mennen tullen vaikka tekniikat ja kokemus eivät siihen vielä ihan riitäkään mutta Tuomaksen esitykset ja otteet kisoissa eivät varmasti ole jääneet huomiotta. Onhan tämä kaveri ehtinyt lyhyessä ajassa saavuttaa jo pienen ja sitäkin tunnollisemman fanikerhonkin. Monellako muulla ottelijalla on samanlaista ihailijakuntaa...? Myös salin puhtaus tuntuu olevan Tuomaksen sydäntä lähellä, sillä sen verran usein hänet on nähty imurin varressa treenien jälkeen. Tulevaisuuden tavoitteina Tuomaksen omien sanojen mukaan on saavuttaa Suomen Mestaruus aikuisten sarjoissa ja hieman kauempana tulevaisuudessa ehkä myös olympialaiset ja mahdollinen ura tulevassa ammattilaisliigassa.

Kimmo Saarni -67 kg

Tämä nykyisin autonkuljettajana toimiva entinen renttu aloitti taekwondon syyskuussa -01 Maunulassa toimivan HIPKON alkeiskurssilla yhdessä Tommin kanssa. Pian tämän jälkeen Kimmo siirtyi harjoittelemaan ottelua herttoniemen salin otteluryhmään jatkaen harjoittelua myös HIPKO:ssa. Kotiseurassaan Kimmo harjoittelee myös Sin Moo Hapkidoa ja opettaa lajia alkeisryhmälle. Autokuskin ruokavalion peruspilareihin kuuluu "kax tuplaa ja pieni kokis" (puhumme siis tuplajuusto-hampurilaisista) ja mies tilaa annoksensa aidon autokuskin elkein näyttämällä jo Winston Churchillin aikoinaan tutuksi tekemää voitonmerkkiä ja lysähtämällä kasaan, lausahtaen velttoon tyyliinsä:"Dobbel keese ja pieni kokis". Kimmon kilpailukokemus taekwondossa on toistaiseksi rajoittunut vain muutamaan aloittelijakilpailuun, joista saavutuksina kaksi kultamitalia ja pronssia, joten parhaat ja tiukimmat mittelöt ovat vasta tulossa.

Toistaiseksi saavutettu:
  • Voitto parista aloittelijasarjasta
  • Pääkaupunkiseudun TKD-seurojen jalkapallomestaruus 02
Kimmo on ryhmämme pallotaituri ja väläytteli osaamistaan mm. stadin seudun seurojen jalkapalloturnauksessa. "Ronaldon" intohimoihin kuuluukin pallo ja muiden nykynuorten tavoin ihannoi myös Gimmeliä. Tavoitteet ei tältä mieheltä lopu heti kesken ja osa niistä on jopa ehkä liiankin kunnianhimoisia mutta mitä muuta tältä pallosta sekoavalta mieheltä voisi odottaakaan? Muutamia tärkeimpiä Kimmon omin sanoin tärkeysjärjestyksessä: "...osua edes kerran Mikaa päähän kunnolla treeneissä.....voitto 21-vuotiaiden SM-kilpailuissa....hommata oma kypärä". Kuuluu ryhmän tunnollisimpiin harjoittelijoihin ja on harvemmin nähty imuroimassa nopeiden reaktioidensa vuoksi.

Ivan Kuznetsov -84 kg

Onko kukaan nähnyt tätä murtaen Suomea puhuvaa miestä? Häntä kaivataan treeneissä.... Tämä elastinen venyttelyn ihmelapsi on nykyisin harvinaisempi näky treeneissämme mutta silti ryhmän ydinporukkaa ja ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä treenikavereitaan notkeudellaan....lisää infoa miehestä tulossa piakkoin?

Jonna Enroth

Tällä hetkellä Jonna on opiskelemassa Southamptonissa 09/2003 alkaen.
Hän aloitti lajin tammikuussa 2000 Järvenpään Taekwondo seuran alkeiskurssilla ja veti kotiseurassaan treenejä sekä toimi junioritoiminnan vastaavana. Herttoniemen otteluryhmässä tämä sisukas ilopilleri on harjoitellut vuoden 2002 syksystä lähtien näyttäen pojille, että naiset kestävät potkuja siinä missä miehetkin. Kokemusta kilpailemisesta on vasta parin aloittelijakisan verran, joten Jonna on siinä suhteessa ryhmämme kokemattomimpia harjoittelijoita mutta ei suinkaan vähäisin.

Tämän hetkisiä saavutuksia Taekwondossa:
  • Estonian Open -03, pronssia
  • Finaali molemmissa aloittelijakilpailuissaan, joista toisesta kultaa ja parhaan naisottelijan pysti.
Jonnan muihin lähinnä kesään painottuviin harrastuksiin kuuluu rullaluistelua ja pesistä. Ilmeisesti lempipuuhiin kuuluu myös siivous, sillä on Tuomaksen kanssa ryhmän eniten siivousvuoroja osakseen saanut treenaaja. Pitää leffoista ja jäätelöstä mutta ei hämähäkeistä kermavaahdossa....katsoo siis huolella mitä suuhunsa laittaa. Vuoden 2002 keväällä tämä autoaan pahoinpitelevä neitonen sai ylioppilaan paperit Hyrylän lukiosta ja välivuosi on kulunut harjoitellen ja seuraavat vuodet kuluvat Englannin Southampton Institutessa opiskellen ja tietenkin myös treenatessa mikäli sopiva seura löytyy. Tavoitteina voitaisiin pitää kovan ja kurinalaisen harjoittelun jatkamista Southamptonissa sekä Suomen Mestaruus joskus tulevaisuudessa.....ehkä jopa taekwondossakin, kukaties ;-)
 

Jani Palm -58 kg

Janin esittely tulossa...