Herttoniemen Taekwondo Hwang seuran junioritoiminta on alle 13-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua harrastustoimintaa.
Tavoitteenamme on tuottaa nuorille harrastajillemme liikunnan iloa lajimme kautta.
Harjoituksemme kehittävät lapsen liikunnallisia taitoja, kuten ketteryyttä, tasapainoa ja lihaskuntoa
sekä henkisiä ominaisuuksia, kuten keskittymiskykyä, kärsivällisyyttä ja itsehillintää.
Lapsenne voi tulla kurssillemme yksin tai kaverinsa kanssa.
Salimme osoite on Sahaajankatu 11 (avaa popup ikkunan), lähellä Siilitien metroasemaa.
Harjoitusajat
Harjoituksia aloitteleville junnuille kerran viikossa maanantaisin klo 17-18.
Edistyneemmille varivyöjunnuille harjoituksia on kaksi kertaa viikossa torstaisin klo 18-19 ja lauantaisin klo 11-12.
Varusteet
Ei tarvitse muuta kuin verryttely-/oloasun. Kenkiäkään ei tarvita, sillä touhuamme salillamme paljain jaloin.
Maksut
Aloittaminen on helppoa ja edullista.
Suosittelemme, että nuori kokeilisi ensin muutaman kerran ennen kuin maksatte.
Jos nuori on edelleen kiinnostunut, saatte ohjaajalta maksulapun.
Maksu on 69 euroa ja se sisältää pakollisen Taekwondo passin. Tällä maksulla lapsi voi harjoitella koko kauden.
Varusteet
Taekwondo-puku kannattaa hankkia vasta, kun nuori on osoittanut
pitkäjänteisyytensä ja halunsa harjoitella lajia.
Kokemuksemme mukaan parin kuukauden harjoittelun jälkeen kannattaa miettiä
puvun hankkimista. Se on kehitetty ja suunniteltu lajiamme varten, joten puvulla
harjoitteleminen on miellyttävämpää. Samalla nuori kokee yhteenkuuluvuuden tunnetta,
kun kaikilla on samanlainen asu. Varusteita saa seuramme kautta.
Vyökoe ja mitä alkeiskurssin jälkeen
Vyökoe pidetään alkeiskurssin lopussa testaamaan nuoren alkeiskurssilaisen osaamista.
Vyökokeessa sinulla tulee olla mukana kolme asiaa: Taekwondo puku, Taekwondo passi ja kuitti maksetusta vyökoemaksusta.
Alkeiskurssin ja vyökokeen jälkeen nuori siirtyy seuraavalla vyöasteelle eli keltaiselle vyölle.
Harjoitusajat tulevat olemaan samat. Kausimaksun hinta on 69 euroa keltaisella vyöllä.
Vihreällä vyöllä harjoitusmäärä kasvaa kahteen kertaan viikossa (ke klo 17-18 ja la klo 11-12).
Kausimaksu on tällöin 119 euroa.
Yhteydenotto
Jos lapsenne on kiinnostunut aloittamaan Taekwondon, niin ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää asiasta.
Yhteydenotto »
Kuvia salistamme ja junnuharjoituksistamme pääset katsomaan
tästä »
Tervetuloa Taekwondon pariin!
|
|
| |