• '
    '
  • '
    '
  • '
    '

Blackout - totaalinen unohdus, pää lyö tyhjää, seisova hölmö katse.

Liikesarjatuomarina olen nähnyt monen monta kertaa, kun kilpailijalle tulee blackout. Vaikka olen liikesarjakilpailuihin osallistunut aikoinaan monta kertaa, niin blackoutia ei tapahtunut koskaan. Sitten vyökokeessa tämä piti sitten kokea.

Shipjin on minun lempiliikesarja. Siinä on kivoja kohtia ja on mukavasti haasteellinen. Kolmannessa käännöksessä tapahtui odottamatonta - blackout. Unohdin täysin mitä piti tehdä. Sain onnekseni tehdä sen uudelleen, joka meni ensimmäistä paremmin.

Liikesarjaosuuden jälkeen pyrin unohtamaan tapahtunut mahdollisimman nopeasti, sillä tiesin negatiivisen ajattelun vaikuttavan suoritukseen. Kyllä sitä sai itselleen useampaan kertaan hokea, että moka ei ollut perustavanlaatuista eikä vaarantanut läpipääsyä.

Mutta aloitetaan alusta. Perustekniikkaosiossa pystyin tekemään perushyvän suorituksen. Parannettavaa olisi siinä, että Tykubi-asennossa etujalan jalkaterä pitäisi olla suoraan eteenpäin, itselläni se kääntyy helposti sisäänpäin. Paha virhe, sanoisivat kollegani liikesarjatuomarit.

Potkuosuudessa on sekä peruspotkuja että erikoispotkuja. Erikoispotkuissa tehdään lähinnä erilaisia teknisesti haastavia potkuja hypyllä. Tässä onnistuin hyvin ja sain myös neljä kertaa ilmassa potkun tehtyä. Peruspotkuissa kyseessä on lähinnä se, että saa pidettyä tekniikan kasassa maitohappojen poltellessa jaloissa.Tässä kohtaa hapot polttelivat sekä jaloissa että keuhkoissa. Onneksi myös muillakin.

Yhden ja kolman askeleen ottelut menivät kuten suunnittelin. Sain sovellettua eri mustien vöiden liikesarjoista tuttuja tekniikkakombinaatiota tähän osuuteen.

Taekwondo-ottelussa on jäänyt mieleeni, että sain yhden hyvän takapotkun ujutettua vastustajaa vastaan. Enemmän aktiivisuutta ja tilanteiden hakemista olisi voinut tämän osalta olla. Odotin tämän osalta itseltäni enemmän.

Itsepuolustusosion tiesin olevan fyysisesti rankka kohta. Siinä useamman minuutin ajan hyökkäyksiä tulee eri tavoin ja siitä pitäisi jotenkin fiksusti selviytyä.
Tässä kohtaa tuli mieleeni, että onneksi tein kestävyysharjoittelua harjoitussuunnitelmani alusta alkaen. Kyllä se vaan niin on, että kun väsyttää eikä ajatus kovin hyvin enää kulje, niin esiin tulee lähinnä ne tekniikat, mitkä on iskostanut selkärankaan. Ei varmasti ollut kovin nättiä tekniikkaa. Taisteluvoitto silti.

Kun vyökoe eteni murskausosioon, niin silloin alkoi hyvä fiilis hiipiä puseroon, sillä vyökokeen loppu on lähellä. Potkumurskaus meni jopa yllättävän hyvin, sillä ihmettelin että minulla oli vielä voimia hypätä kunnolla ylös. Käsimurskauksessa pienen pieni tekniikkavirhe kostautui ja pieni kolhu tuli keskimmäiseen rystyseen. Kolhua ei juurikaan tuntenut vasta kun myöhemmin vyökokokeen jälkeen.

Varsinkin murskausosiossa meinasi käydä köpelösti, kun Jussi sai laudasta pari milliä silmästä ja Samin potkumurskaus lennätti laudan kovalla vauhdilla ikkunoiden lähettyville. Kaikista onneksi selviydyttiin säikähdyksellä.

Kun vyökoe oli ohi, niin olin väsynyt ja hyvin hikinen mutta tunne oli aivan mahtava. Pitkä projekti oli ohi! Haikeaa mutta onnellista.

Oli mahtavaa huomata miten me dan-kokelaat kannustimme toisiamme vyökokeen aikana. Itse sain lisäpontta suorituksiini muiden tsemppauksesta. Kiitos siitä muille!

Täytyy sanoa, salille jäi kaikki mitä sinne oli jätettävissä.

Kuva: Taekwondo news

more-learn-small.jpg

Ajattelin kirjoittaa mietteitäni ja valmistautumisestani omaan vyökokeeseeni, joka pidettiin 14.6.2014 Herttoniemen salilla. Matka oli pitkä ja kivinen mutta palkitsi tekijänsä lopussa.

Alkuun lienee kohteliasta kertoa ensin hieman itsestäni, koska tätä kirjoitus saattaa lukea myös sellainen henkilö, joka ei minua niin hyvin tunne. Ja vaikka tunteekin, niin saattaa kirjoitukseni jälkeen tuntea vähän paremmin.

Oma Taekwondo-polkuni on lähtenyt liikkeelle jo äidinmaidossa, sillä isäni on Taekwondon suurmestari, jolla on 9. dan asteen musta vyö. Hän toi lajin Suomeen vuonna 1979 ja levitti lajia ympäri Suomea sekä myös Viroon ja aloitti yhteistyön entisessä Neuvostoliitossa. Hänellä itsellään on ollut uskomaton ura Taekwondon parissa. Siitä voi lukea enemmän => http://www.taekwondo-loppi.fi/index.php?section=28

Aloitin itse Taekwondo Koreassa viiden vuoden ikäisenä ja siitä vuotta myöhemmin tulimme Suomeen, jossa jatkoin luonnollisesti lajin parissa. Ala-asteella harjoittelin kovinkin aktiivisesti ollen 5-6 kertaa viikossa harjoituksissa. Tosin sitä ei aina varmastikaan voinut kutsua harjoittelemiseksi, pienenä kun en oikein malttanut pysyä paikoillani ja silloisilla ohjaajilla ei ollut samanlaisia lehmänhermoja kuin nykyään junnuohjaajilla on.
Olin jonkin aikaa pois Taekwondon parista yläasteen aikoihin, jolloin pelasin jalkapalloa PK-35-joukkueessa, kunnes vanhempani suostuttelivat yhtenä päivänä takaisin Herttoniemen salille harjoittelemaan. Sen jälkeen laji onkin ollut vahvasti elämässäni mukana.

Elämä pyöri hyvin paljon Taekwondon ympärillä lukion loppuun asti. Normaalirytmi oli sellainen, että menin koulusta suoraan salille. Tein salilla läksyt ja harjoittelin ja hengailin salilla 4-5 tuntia, jonka jälkeen kotiin. Seuraavana päivänä sama uudelleen. Kokeiden aikaan olin kiltisti kotona pänttäämässä, muistaakseni minulla oli ihan hyvät arvosanat.

Se täytyy mainita, että salimme henki oli todella ainutlaatuinen. Hyviä tyyppejä, todella mukavaa yhdessäoloa ja kivaa treenaamista, vaikka olinkin usein ottavana osapuolena, kun muut olivat 3-5 vuotta vanhempia. 90-luvun treeneistä ja Sesto-talon (entinen Herttoniemen sali) harjoituksista tulee aina hyvä lämmin fiilis muistellessani niitä aikoja - Kaverit kuten veljeni, Stinde, Tartsi, Karppinen, Laitinen, Reiska ja monet muut puskivat meikäläistäkin eteenpäin. Tämän porukan avulla oli hyvä ponnistaa eteenpäin.

Varsinainen läpimurto Taekwondo-urallani tapahtui 1994, kun lähdimme isolla porukalla SM-kilpailuihin Turkuun. Siihen valmistauduttiin hyvin ja treenattiin kovaa.
Kilpailun alussa tuli valtava pettymys, kun veljeni kisaurakka päättyi ensimmäiseen otteluun. Hän ei ollut sitä ennen hävinnyt yhtäkään ottelua Suomessa.
Asiasta sisuuntuneena ottelin hyvässä flow:ssa loppuun asti ja voitin aikuisten SM-kultaa. Samana vuonna voitin myös nuorten SM-kultaa - menettämättä yhtäkään pistettä missään ottelussa.

Seuraavana vuonna 1995 oli seuraava tähtihetkeni kun saavutin nuorten EM-pronssia Pariisissa pidetyssä kilpailussa. Oli mahtava tunne olla isoissa kisoissa palkintopallilla.
Tämän jälkeen kilpailu-urani taittui laskusuuntaan. Enää ei tullut kilpailuvoittoja ja otteluvoitotkin kävivät harvinaisemmaksi. Suurimmat yksittäiset syyt olivat jo useamman vuoden jatkunut painonpudotus (6-8 kilon painonpudotus kilpailua varten) sekä huono kausi- ja harjoitussuunnittelu. Silloin ajateltiin, että jokaisessa treenissä pitää vetää hapoille ja tulla huono olo tai muuten ei harjoitellut kunnolla ja riittäähän se, että potkii paljon. Ei muuten riitä.

Kilpailuviettiä jäi sen verran jäljelle, että aloin kilpailemaan uudelleen 2000-luvun alussa - tällä kertaa liikesarjojen muodossa. Kävin 2001 European Taekwondo Unionin (ETU) kansainvälisen liikesarjatuomarin koulutuksen Saksassa ja tarkoituksena oli aloittaa liikesarjatuomarikoulutukset ja -kilpailut Suomessa. Ison roolin kanssani tässä asiassa otti Jarkko Mäkinen, joka vastasi myöhemmin maajoukkuetason valmennuksesta, kun itselleni tuli enemmän tuomaritoiminnan kehittäminen. Kilpailin tässä SM-tasolla ja päädyin 4 kertaa SM-hopealle. Itseäni kuitenkin kiinnosti enemmän tuomaritoiminta ja pääsin myös
EM- ja MM-kilpailuihin tuomaroimaan.

Monissa Taekwondo tapahtumissa, kilpailuissa ja luonnollisesti seurojen harjoituksissa olen saanut tavata hienoja ihmisiä ja niistä on jäänyt hyviä muistoja.
Tämä on ollut varmaan yksi niistä syistä minkä takia olen ollut näin pitkään mukana Taekwondon parissa - ihmiset ja heidän innostuneisuutensa Taekwondon suhteen.

 

aloitus-taekwondo.jpg