• '
    '
  • '
    '
  • '
    '
Herttoniemen Taekwondoseura saa huipputason vahvistuksen ohjaajarivistöönsä, kun Laura Pihkala (2. dan) aloittaa uutena ohjaajana elokuussa 2016. Hänen vastuullaan tulee olemaan lauantaisin junioriharrastajien ja liikesarjojen kilpailuryhmän treenivuorot. Pihkalalla on yli kymmenen vuoden kokemus taekwondon parista, ja viime vuosina hän on keskittynyt liikesarjakilpailemiseen kansainvälisellä tasolla.

Laura Pihkala aloitti ITF-taekwondon lukioikäisenä syksyllä 2003. Urheilutaustaa hänellä oli silloin kilpailemisesta muodostelmaluistelussa. 
 
– Alkeiskurssilla heräsi kiinnostus taekwondon monipuolisuuteen. Treeneissä käytetään koko kroppaa, tekniikoiden haastavuus kasvaa vuosi vuodelta ja jatkuvasti voi oppia uutta. Tuohon kiteytyy edelleen lajin kiehtovuus, kertoo Pihkala.
 
Lukion jälkeen edessä oli muutto Turkuun opiskelemaan. Siellä Pihkala vaihtoi WTF-taekwondoon vuonna 2010. Mustan vyön (1. dan) hän suoritti Turun Budokwaissa vuonna 2012. 
 
Opintojen jälkeen Pihkala palasi pääkaupunkiseudulle ja siirtyi harjoittelemaan Helsingin Taekwondoseuraan. Samaan aikaan hän aloitti kilpailemisen liikesarjoissa ja on edustanut Suomea useissa arvokilpailuissa vuodesta 2013 lähtien. Nykyisen 2. dan vyöarvonsa hän on suorittanut vuonna 2014.
 
Ohjaajana Pihkala kertoo olevansa vaativa ja pyrkivänsä haastamaan ohjattavansa ylittämään itsensä jokaisella treenikerralla.
 
– Samaan aikaan tavoittelen myös hyvää fiilistä ja aitoa tekemisen meininkiä treeneissä ja treenaajien keskuudessa. 
 
Hänelle on tärkeää, että harjoitusvuorolla keskitytään kunnolla päivän teemaan.
 
– Toivon, että treeneissäni harrastajille tulee oivaltamisen kokemuksia ja hyvä mieli, kun he ovat oppineet jonkin uuden tekniikan tai taklanneet haasteellisen asian. 
 
Pihkalan mielestä optimaalinen treeniympäristö on sellainen, jossa jokainen treenaaja kokee saavansa tarpeeksi haasteita, mutta myös paljon onnistumisen ja innostuksen kokemuksia. 
 
– Ohjaan mielelläni treenejä, joissa samaan treeniin mahtuu monipuolisesti erilaisia teemoja ja harjoitteita. Pyrin ohjaamaan ryhmää mahdollisimman hyvin kokonaisuutena, mutta keskityn myös yksilöihin ja annan mielelläni mahdollisimman monelle henkilökohtaista palautetta edes lyhyesti.
 
Uusia tuulia uudessa seurassa
 
Laura Pihkala kertoo aloittavansa ohjaamisen Herttoniemen Taekwondoseurassa siksi, että hän haluaa jakaa osaamistaan sekä tutustua uusiin taekwondoharrastajiin ja uuteen seuraan.
 
– Odotan innolla yhteistyötämme. Haluan oppia tuntemaan seuran harrastajia ja päästä opettamaan itselleni rakasta lajia. Toivon, että syksyn aikana löydämme uusia ulottuvuuksia ja treenitapoja. 
 
Pihkala vastaa syksyllä lauantaisin pidettävistä junioriharrastajien vuoroista. Pihkala kertoo ohjanneensa aikaisemminkin lapsiryhmiä ja kokevansa sen mielekkääksi.
 
– Junioriharrastajat oppivat nopeasti uutta ja omaksuvat harjoitteet todella hyvin. Hyödyllistä itselleni on se, että junioreilta on helpompaa saada palautetta treeneistä kuin aikuisharrastajilta. 
 
Pihkala osallistuu jatkossa myös liikesarjakilpailijoille suunnatun harjoitusvuoron ohjaamiseen lauantaisin yhdessä seuramme ohjaajarinkiin kuuluvan Tanja Temosen (1. dan) kanssa.
 
– Toivon, että saan ohjattavaksi innokkaan ryhmän taekwondoharrastajia, jotka ovat valmiita haastamaan itsensä kilpailemisenkin saralla.
 
Pihkala kertoo odottavansa innolla myös sitä, että pääsee itse harjoittelemaan Herttoniemen uudistetulla salilla ja nauttimaan taekwondon kaikista osa-alueista muiden ohjaamissa treeneissä.
 
– Oma tavoitteeni taekwondouralla on ehdottomasti jatkaa liikesarjakilpailemista. Tähtään kansainvälisiin kisoihin ja edustamaan arvokilpailuissa Suomea. Pidemmän tähtäimen tavoitteenani on totta kai kansainvälinen menestys ja jopa arvokisamitali.
 
Laura Pihkala haluaa kehittyä muissakin taekwondon osa-alueissa ja monipuolisena treeniohjaajana. 
 
– Tavoitteenani on toki eteneminen myös vyöarvoissa, joten harjoittelen lähes päivittäin. Tässäkin mielessä yhteistyö Herttoniemen Taekwondoseuran kanssa sopii loistavasti elämäntilanteeseeni.
 
Teksti: Riitta-Ilona Hurmerinta ja Laura Pihkala.


Laura_sivupotku_1200800_IMG_7019.jpg

Kuva: Ville Lehtinen




Laura_potku_9001200_IMG_7029_bw.jpg

Kuva: Ville Lehtinen




13221448_10154265921802376_750645127689772053_n.jpg

Kuva: Ville Lehtinen


13507241_1167709603281592_5840970758670744349_n.jpg

Kuva: Tarja Röytiö